Tänään aamulla kävelin lukusaleille vielä unenpöpperössä, ja ihmettelin samalla kuinka nopeasti eilisiltainen -5 oli vaihtunut +13 asteeseen. Hieman piti hieraista silmiä takapihalla, jossa näytti olevan mummoköörin kokoontuminen. Lähempi tarkastelu paljasti hillittömän kiinankaalikasan, ja kyseessähän oli kimchintekopuuhat. Nyt on Koreassa menossa kimchintekokausi, jolloin sitä tehdään ainakin koko seuravaan vuoden tarpeisiin.

Kimchi on täällä kansalllisruoan maineessa ja sitä tarjoillaan jokaisessa ravintolassa sivuruokana. Kimchi on siis kiinankaalta, joka ensin ”itketetään” ja sitten lisätään chileistä, sipulista, valkosipulista ja retiisistä koostuva mausteseos. Valmistusprosessi tapahtuun fermentoimalla, ja maistelijan makunystyröistä riippuu kuinka vanha kimchi hivelee aisteja –toiset sanovat, että se paranee vanhetessaan, ja siksi suosivat 5 vuotta vanhaa kaalia. Tyypillisesti korelaisessa talossa on kaksi jääkaappia: toinen kimchille ja toinen muille elintarvikkeille.

Pyysin lupaa kuvata, ja sen lisäksi sain toki maistiaiset. Tulista, mutta hyvää!

Robot World 2011

Seoulissa järjestetyt robottimessut!

Työ robottitehtaalla

Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt jo 1,5 kuukautta, ja siinä ajassa onkin tapahtunut vaikka mitä! On tapahtunut lähes täydellinen korelaistuminen, kiipeilystä on tullut pop, lehdet ovat vaihtaneet väriä, olen käynyt Busanissa filmifestareilla ja lomaillut Seoraksanin luonnonsuojelumestoilla. Mide-term examit on ohi, ja itseasiassa final examit on jo aivan oven takana. Olen tutustunut robottimaailmaan, päässyt ääninäyttelemään ja opettamaan suomea, koodannut robottikieltä ja saanut absurdeimman työkokemuksen ikinä. Olen vieraillut korelaisessa koulussa ja tavannut rehtorin, jonka mielestä Korean tulevaisuus näyttää synkän pimeältä mikäli 13-vuotiaiden opiskelupäivä loppuu ennen kuin tiuku näyttää puoltayötä. Lisäksi on vietetty Halloweenia ja esitelty kansallisurheiluamme eukonkantoa kansainvälisten opiskelijoiden festareilla (tää oli succée, vaikka mustelmilta ei aivan vältytty).

Aloitan robottitehtaalla työskentelystä. Puolitoista kuukautta sitten sain puhelinsoiton suomalaiselta Paulilta, jonka kanssa olen käynyt kiipeilemässä. Hän kysyi haluaisinko tehdä parin päivän käännöskeikan Korea Institute of Science and Technologylle. He ovat lanseeraamassa vanhustenhuoltoon kehittelemiään robotteja Suomessa ja tarvitsevat jonkun tekemään robottipuheen käännöksiä englannista suomeen. No homma kuulosti niin hullulta, että sanoin ehottomasti kyllä! Miten parin päivän työstä tuli ensin parin viikon työ ja sitten parin kuukauden työ, en oikein tiedä.



Kulkukortti.

Ensikosketus robottitehtaalla oli häkeltyneen utopistinen. Siellä ne seisoivat rivissä, lauloivat bohemian rhapsodya ja pelasivat bingoa. Kreiseintä oli, että tehtalla suomea puhuivat ainoastaan minä, Pauli ja robotit. Mun työnkuvaan on kuulunut ensin kääntää robottien pelaamata pelit suomeksi, ja sen jälkeen pelata heidän kanssaan sekä tsekata että puhe kuulostaa järkevältä.



Robotit paussilla.




Munamies



Mero

Olen tuntenut suurta kiusausta, jopa velvollisuutta, ujuttaa robottipuheen lomaan hitusen kaenuun murretta, mutta täytyy myöntää , että rokka ja pokka ei ole vielä riittänyt kunnon leveän ”Voe täytisen!” luikauttamiseen. Olen debytoinut myös ääninäyttelijänä, kun firmasta pyydettiin lahjoittamaan ääneni roboteille. Kyseessä on robottipuheen seassa vilahtavat spontaanit huudahtukset, joiden tarkoitus on elävöittää puheenpartta. Studioaika varattiin ja äänitin yhteensä 106 ilon, surun tai myötätunnon osoitusta. Enpä olis uskonut, että jonain päivänä ääneni tekijänoikeudet omistaa Korean tiede- ja teknologiainstituutti. Piruparat!



Studioäänitykset.



Insinööritiimi ja mää nuudelilla.

Työlämä täällä on todella imenyt suomitytön mukaansa, koska koralaistumisastehan on suoraan verrannollinen työpäivän pituuteen. Normipäivä täällä on klo 9-19, mutta usein sen jälkeen seuraa normikäytäntö eli ylityöt. Usein yhdeksään, kymmeneen.. Olen treffannut tällä myös Malmön vaihtokaverini Songin, joka asuu Soulissa. Keskustelin hänen poikaystävänsä kanssa korealaisesta työelämästä. Hän kertoi työskennelleensä ennen Samsungille, jossa normi-ilta venyi kahteen aamuyöllä. Työntekijöillä on messissä hammasharjat ja munkin työpaikalta löytyy hetekka, jossa voi ottaa muutaman tunnin yöunet jos käy niin huono lykky ettei ehi kotiin ollenkaan.

Viime viikolla pomoni matkusti Helsinkiin valmistelemaan lehdistötilaisuutta, joka pidettiin eilen. Suomalainen mediassa robottien tulo oli huomattu ainakin Nelosen, Ylen, Kalevan, Iltasanomien ja Iltapäivälehden toimesta. Uutisointi näytti lietsovan jo ennestään tulenarkaa vanhustenhoidokeskustelua nettifoorumeilla, mikä on kyllä aivan hyvä asia. Onko tämä suunta, johon haluamme vanhustenhoidossa olla menossa? Helsingin kaupunki kokeilee robotteja Kustaankartanon vanhustenkeskuksessa helmikuuhun asti, ja päättää sen jälkeen jatkosta. Videon lehdistötilaisuudesta ja demoista näkee Ylen sivuilta:

http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/11/robotit_saapuivat_vanhusten_viihdyttajiksi_-_katso_video_3035470.html

Ko-Yon Games

Tässä yksi osoitus opiskelijaelämän mielettömyydestä täällä, vuoden odotetuin urheilutapaus Ko-Yon Games 2011! Viime viikonloppuna jokainen Korea Universityn opiskelija tunnusti punaista eli pukeutui yliopiston logolla varustettuihin T-paitoihin ja takkeihin kannustustarkoituksessa. Anniinan kanssa virittäydyttiin otteluhenkeen jo edeltävällä viikolla hyräilemällä ”Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat...”.




Ko-Yon pelit pelataan kerran vuodessa Korea Universityn ja Yonsei Universityn välillä ja kilpailulajeja on viisi: pesäpallo, koripallo, jääkiekko, amerikkalainen jalkapallo ja soccer. Pelit pelattiin perjantain ja lauantain aikana. Perjantain pelit alkoivat klo 11 pesäpallolla. Hyvin pian osasto Finland ymmärsi, että peleillä ei ole juuri mitään tekemistä urheilun kanssa –ultimate tarkoitus on yhteishengen nostatus ja opiskelijaidentiteetin rakentaminen. Stadion oli jaettu Korea Universityn kannattajien ja Yonsein kannattajien kesken –KU punaisissa ja Yonsei sinisissä. Molemmilla kannustusjoukoilla oli omat kannustusrallatukset ja tarkoin suunnittelut koreografiat. (In fact, meille järjestettiin pelejä edeltävällä viikolla luento ”Cheering Orientation”, jossa näitä kyseisiä koreografioita olisi päässyt harjoittelemaan.)



Pesäpallostadioni ja Yonsein fanikatsomo.



Hockey, hockey!



Team Finland.

Pelejä seuratessa ei voinut olla pohtimatta kahta korealaisuuteen kuuluvaa asiaa: yhteisöllisyyttä ja omistautumista. Punainen ja sininen massa tanssi ja lauloi taukoamatta tuntien ajan. Siis sanoinkuvaamaton yhteiskaanon! Pelien seuraaminen oli välillä jopa hieman haastavaa, koska seitsemän eri koreografian opettelemiseen kului oma aikansa. Toinen asia on omistautuminen, pelikenttien sankarit (niin, tyttöjen pelejä ei pelattu) ovat aloittaneet urheilu-uransa todennäköisesti kävelemään opittuaan. Opiskelupolun aikana tieltä väistyvät englannin kieli ja monet muut aineet kun tulevaisuuden lajiosaajia koulutetaan. Tämä tuntuu pätevän täällä moneen asiaan: pyri olemaan paras siinä, mitä ikinä teet!






Tunnelmia kisakatsomosta.

Lauantain päätöslajina toimi jalkapallo, joka määräsi voiton Korea Universitylle! Jee! Vaikka voitontanssit tanssittiin heti stadionilla, tajusin vasta myöhemmin, että voitto ei ollu kuitenkaan mikään "big deal". Illalla täällä meidän kotikadulla Anam Streetillä Korea Universityn alumnit tarjosivat nykyisille Tylypahkan kasvateille ilmaiseksi sapuskaa ja sojua. 20-30 ravintolaa oli auki yöhon asti, ja alumnit nostalgioivat sojun juonnin lomassa omia muistojaan opiskeluajoilta 70- ja 80-luvuilta.



Mää, alumni vuodelta -72 ja Andrea.

Grillatun kanan äärellä tutustuttiin myös korealaisiin opiskelijoihin, ja pikkuriskillä vitsailin, että oikeastaan tykkäisin sinisestä väristä enemmän ja siksi olisin huomattavasti potentiaalisempi Yonsein kannattaja. No, noin 5 sekunnin päästä olin ylpeä sinisen Yonsei-paidan omistaja! Paidan laukusta kaivanut tyttö kertoi opiskelevansa Yonseissa, mutta vaihtaneensa illaksi Korea Universityn paitaan, koska tuli juhlimaan meidän kadulle. Normikäytäntö: kannustuspaitojahan vaihdellaan.. Kuinhan halukkaasti Kärppien kannattaja vaihtaisi pelipaitaa HIFK:n kannattajan kanssa? Täällä sillä mitä joukkuetta tai yliopistoa kannustaa ei ole juuri niinkään väliä, kunhan kannustaa eli kuuluu ryhmään.

Loma Jejun saarella

Alkuviikosta tulimme Jejulta takaisin, ja tama paratiisisaari ansaitsee kyllä oman blogipäivityksen. Tässä se tulee. Jejun saari sijaitsee Korean niemimaan eteläpuolella, ja on Korean oma ”Hawaii”. Itse saari on syntynyt tulivuoren purkauksen tuloksena ja maaperä on vulkaaninen.Tsekkailimme säätiedotuksia ennen lähtöä ja luvassa näytti olevan trooppista myskyä, rankkasateita ja ukkosta.


Ensimmäisenä päivänä päätettiin ottaa Hallasan -vuorelta (1950m) luulot pois ja hoitaa samalla lomaurheilut. Hupulle oli kaksi reittivaihtoehtoa, ja uhkarohkeina otettiin tietysti HC-vaihtoehto, vaikka vaati pitkän suostuttelun, että saatiin taksikuski ajamaan jupisten kyseisen reitin juureen. Nousua tuli yhteensä lähes kymppikilsa ja korkeuseroa 1 300 metriä. Ylös patikointi otti yhteensä 4,5 tuntia ja 5 litraa H2O:ta. Huipulla fiilis oli mieletön –pilvet leijuivat alapuolella ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Oltiin sen verran rentoutuneita, että otettiin Anniinan ja Marian kanssa huipulla pienet torkut.







1900 metriä

Kakkospäivänä otettiin saari haltuun kiertämällä se ympäri (saari on kooltaan n. 70km x 30km). Pyysimme kuskia viemään meidät paikalliseen ravintolaan, josta saisi haenyeo –naisten sukeltamaa sapuskaa. Nämä ikääntyvät naiset, joita on jäljellä enää joitain kymmeniä, sukeltavat merestä joka päivä abaloneja, merisiilejä, mustekaloja ja merimakkaroita. Naiset pystyvät pidättämään hengitystä minuutteja ja vapaasukeltamaan 20 metrin syvyyteen –vähän rispektii!

Täältä video sukeltajista: http://video.nationalgeographic.com/video/player/kids/people-places-kids/korea-divers-kids.html



Lähiruokaa parhaimmillaan.



Abalone eli punamerikorva.

Merimakkara-lounaan jälkeen se paratiisi sitten muuttui trooppiseksi myrskyksi! Mielettömiä salamoita:vaakatasossa, pystytasossa, metatasossa.. -kymmeniin haaroihin haarautuvia väläyksiä. Huh! Ennen myrskyn alkua ehdittiin käydä laavaluolissa, ja kotimatkalla kun sade hellitti, käytiin myös vesiputouksilla.





Taksikuskilla oli kuvasilmää.


Meidän majapaikka sijaitsi hiljaisella alueella saaren länsipuolella, ja puolen kilometrin säteellä löytyi kaksi paratiisirantaa. Muina päivinä lähinnä makoiltiinkin rannalla, seurailtiin vuoroveden vaihtumista ja nautittiin auringonlaskuista. Hostellista löytyi myös oma kellaridisko, jossa päästiin niin hyviin väleihin dj:n kanssa, että jopa Nygårdin Petri (parhaat ideat tulevat aamuyöstä) räppäsi jejulaisten tietoisuuteen. Jännää oli silti huomata, että viimeisinä päivinä tuli jo koti-ikävä, siis Soul-ikävä. Paluu opiskeluihin on ollut mieluisa, kurssivalinnat on mun kohdalla menneet aivan nappiin.

Karaokea ja saunomista

Viime lauantaina päädyimme yliopistolla järjestettyjen pyjamabileiden (kyllä, luulin viimeisten pyjamahippojen olleen ohi 8 ikävuoden rajapyykin ylitettyäni -kuinka väärässä olinkaan!) jälkeen syömään kaupungille. Kaikki olivat jokseenkin väsyneitä edellisen illan rientojen jäljiltä, ja tarkoitus oli suunnata kimchin ääreltä suoraan kotiin. Andrea kuitenkin sai kotimatkalla idean mennä laulamaan karaokea! Karaoke, jota täällä kutsutaan nimellä ’norebang’ (lauluhuone), on täällä supersuosittua. Karaokepaikkoja löytyy lähes joka kadunkulmasta, mutta käytäntö paikoissa on hieman erilainen kuin Suomessa. Norebangissa on lukuisia pieniä huoneita, joissa on jokaisessa oma screeni, mikit ja karaokevälineet. Huonetta vuokrataan tunniksi kerrallaan, ja sinne mahtuu noin 6 henkeä. Löysimme myös hyvän valikoiman englanninkielisiä lauluja, joten Abba raikoi aamuyöhön saakka. Sanomattakin selvää, että norebangissa on myös erittäin kiitettävä soju-tarjoilu. Dancing queen, young and sweet!


Rokkikamat kuuluivat diiliin.





Kävin viikolla myös etsimässä uimahallin, joka löytyi Soulin olympiapuistosta. Soulissa järjestettiin kesäolympialaiset vuonna 1988, jota varten rakennetiin 50-metrinen ja 10-ratainen allas. Tarkoituksena oli löytää tämä allas, mutta ilmeisesti koreani (lue: elekieleni) ei ole vielä tarpeeksi ymärrettävää ja päädyin lähistöllä sijaitsevalle 25 metriselle uima-altaalle. Ilahduin kuitenkin suuresti kun huomasin, että samasta rakennuksesta löytyi sauna! Sauna kutsutaan täällä nimellä ’jjimjilbang’. Jjimjilbang tarkoittaa oikeastaan isoa kylpylää. Tullessa saat vastaanotosta shortsit ja t-paidan sekä pyyhkeen. Saunaosasto oli ainakin tässä käymässäni paikassa naisille omansa. Kylpytilassa oli viisi erilaista kuumavesiallasta sekä viisi saunahuonetta, jokainen eri lämpötilalla ja jollakin erikoisuudella varustettuna. Kylpytilassa oli myös useita aurinkotuoleja, joissa ihmiset rentoutuivat ja nukkuivat. Periaate näytti olevan, että altaissa ja saunoissa kierretään kylmästä kuumimpaan. Kun saunomisesta ja kylpemisestä on saanut tarpeekseen, voi siirtyä yhteisiin tiloihin, joista löytyy erilaisia hierovia tuoleja, jalkahierontalaitteita, nojatuoleja, ravintola, kirjasto. Kaikki ovat pukeutuneet talon tarjoamiin, tässä tapauksessa oransseihin, vetimiin. Lopulta voi aina palata saunaan ja kylpemään. Jjimjilbang on paikka, jonne tullaan viettämään päivää. Ihmiset nukkuivat sikiunessa nojatuoleissa ja osa jjimjilbangeista tarjoaakin mahdollisuutta jäädä rentoutumaan yön yli –halpa vaihtoehto hotelliyölle! Suomi ei siis suinkaan ole ainoa saunomisen luvattu maa, täällä siitä tunnutaan tekevän rentoutumisen taidetta..


Seoul Olympic Park


Tyypillinen jjimjilbang.